Kasvupotentiaalia Qt-ohjelmisto­liiketoiminnassa

Digian kansainvälinen liiketoiminta on painottunut vahvasti ohjelmistokehitystyökalujen tuottamiseen ja myyntiin Qt-liiketoiminnan kautta.

Qt:n organisaatiota ja toimintamalleja uudistettiin merkittävästi vuoden aikana. Qt-ohjelmistoliiketoiminta yhtiöitettiin omaksi liiketoiminnaksi. Uusi tytäryhtiö, The Qt Company Oy, aloitti toimintansa 1.1.2015.

Globaali markkina ja laaja asiakaskunta

Kaupallinen Qt-kehitysympäristö on aktiivisessa käytössä maailmanlaajuisesti yli 5 000 työpöytä- ja sulautettujen ohjelmistojen asiakasyrityksellä. Asiakkaat edustavat laajasti eri toimialoja, kuten kulutuselektroniikkaa, autoteollisuutta, lentokoneteollisuutta, energiaa, puolustushallintoa ja mediaa. Lisenssimyynnin osalta suurimmat markkina-alueet ovat Yhdysvallat, Saksa ja Japani. Pääosa Qt:n liikevaihdosta koostuu lisenssimyynnistä. Lisenssimäärät kasvoivat vuoden 2014 aikana.

Sulautettujen järjestelmien rooli kasvussa

Älypuhelimien myötä kosketusnäytöt ovat yleistyneet voimakkaasti. Sulautettujen järjestelmien ohjelmistokehitysmarkkinoilla korostuukin tarve graafisten käyttöliittymien kehitystyökaluille. Tästä johtuen Digian vuoden 2014 painopisteenä on ollut Qt-tarjooman kehittäminen vastaamaan paremmin sulautettujen järjestelmien kehittämishaasteita.

Digia on panostanut merkittävästi Qt:n ominaisuuksiin ja uskoo Qt:n olevan kilpailukykyinen ohjelmistokehitysympäristö kaikissa johtavissa käyttöjärjestelmissä ja kohdemarkkinoissa. Osoituksena Qt-ekosysteemin vahvasta kasvusta on se, että toukokuussa 2014 julkaistua Qt 5.3 -versiota ladattiin vuoden 2014 aikana yli miljoona kertaa.

Tarjoomaa kehitettiin ja uusia tuotteita lanseerattiin

Qt:n liiketoimintamarkkina jakautuu kolmeen osa-alueeseen: työpöytäohjelmistot, sulautetut ohjelmistot ja mobiilisovellukset. Asiakkaat ovat yrityksiä, jotka kehittävät omia sovelluksiaan tai tuotteita mainituilla alueilla.

Vuoden 2014 aikana tarjoomaa kehitettiin kaikilla kolmella alueella. Uudet tuoteversiot julkaistiin sulautettujen järjestelmien kehittämiseen (Qt Enterprise Embedded) ja mobiilisovellusten kehittämiseen (Android, iOS ja Windows Phone tuki). Nämä versiot sisältävät mainittujen erityisalueiden tarkoituksiin räätälöityjä ominaisuuksia ja vain kaupallisen lisenssin alla saatavia piirteitä.

Vuoden 2014 aikana julkaistiin uusi websivusto www.qt.io, jota hyödynnetään koko Qt-ekosysteemin kommunikaatiokanavana. Lisäksi julkistettiin muutoksia avoimen lähdekoodin lisensointimalliin, joka tuotiin markkinoille Qt 5.4 -versiossa joulukuussa.

Myyntiverkostoa vahvistettiin

Tuotekehityksen lisäksi vuoden 2014 panostukset kohdistuivat liiketoiminnan kehittämiseen. Tavoitteena oli sekä oman myyntiverkoston että jälleenmyyntiverkoston laajentaminen. Omat myyntikonttorit kattavat nyt Euroopan, Venäjän, Pohjois-Amerikan sekä Aasian. Omaa konttoriverkostoa täydentävät jälleenmyyjät Venäjällä, Japanissa, Puolassa, Kiinassa ja Intiassa. Uudet jälleenmyyntipisteet avattiin vuoden 2014 aikana Koreaan ja Taiwaniin.

Kansainvälinen Qt-ohjelmistoliiketoiminta muodosti 21 prosenttia koko Digian liikevaihdosta vuonna 2014. Liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 2,6 prosenttia ja oli 20,4 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu johtui Qt-lisenssien myynnin lisääntymisestä, erityisesti sulautettujen järjestelmien osalta. Liiketoiminnan kasvuun tähtäävät investoinnit söivät Qt:n kannattavuutta.

Myynnin kehittämistä jatketaan edelleen vuonna 2015. Lisäkasvua haetaan jatkossa myös liiketoiminnan kehittämisaktiviteeteista sulautettuihin järjestelmiin, erityisesti autoteollisuuteen sekä kulutuselektroniikkaan.

Case Bluescape