Markkinat ja Digian liiketoiminta

Kotimaa-segmentti:

Integraation, analytiikan ja toimipaikan optimoinnin liiketoimintakokonaisuus kehittyi katsauskaudella erittäin hyvin. Nykyasiakkaiden vahvan palvelukysynnän lisäksi yhtiö solmi monia uusia asiakkuuksia ja rekrytoi lisää työvoimaa vastaamaan kasvaneeseen kysyntään. Alueella investoitiin merkittävästi yhtiön omien henkilötyönohjauksen ohjelmistojen (Digia Tempus -tuoteperhe) ja siihen liittyvän uuden liiketoiminnan kehittämiseen. Myös liiketoiminta-alueen kannattavuus parani edeltävään vuoteen nähden.

Myös toiminnanohjausjärjestelmien kysyntä oli katsauskaudella hyvä. Erityisesti Digian omien ohjelmistotuotteiden kysyntä kehittyi suotuisasti. Panostukset tuote- ja ratkaisutarjoomaan esimerkiksi toiminnanohjaukseen integroitujen verkkokaupan, analytiikan ja mobiiliratkaisujen alueella ovat selvästi lisänneet koko liiketoiminta-alueen menekkiä. Myös käyttö- ja elinkaaripalveluiden kysyntä vahvistui. Kysynnässä oli kuitenkin edelleen selkeitä toimiala-kohtaisia eroja, ja myyntisyklit ovat paikoin pitkiä. Kysyntä oli erityisen hyvä rahoitusalan palveluilla Suomessa. Tilaus- ja tarjouskanta ovat hyvällä tasolla.

Asiakaskohtaisten ratkaisuiden liiketoiminnassa asiakkaiden kustannuspaineet vaikuttivat palveluiden hinnoitteluun ja edelleen liiketoiminnasta kertyneeseen liikevaihtoon ja toiminnan kannattavuuteen. Lisäksi kannattavuutta rasittivat yksittäiset projektihaasteet. Asiakaskunnan tarpeet erityisesti kokonaispalveluiden ja erilaisten palvelukeskusten kehittämiseen ja hankintaan korostuivat. Tulevaisuudessa uusien palvelumallien kehittäminen on entistä tärkeämpi osa asiakaskohtaisten ratkaisuiden tarjoomaa. Tilauskanta on kohtuullisella tasolla. Yhtiö on panostanut asiakaskohtaisten ratkaisuiden tarjooman kehittämiseen ja selkeyttämiseen katsauskauden aikana erityisesti pilvipalveluiden, palveluiden hallinnan ja mobiliteetin osa-alueilla.

Qt-segmentti:

Qt-liiketoiminnan liikevaihto jäi katsauskaudella tavoitteista. Tilanne kuitenkin parani vuoden viimeisellä neljänneksellä ja liikevaihto oli vahvassa kasvussa.

Qt-liiketoiminta oli katsauskaudella odotetusti tappiollista. Syynä tähän on se, että yhtiö on investoinut määrätietoisesti ja voimakkaasti liiketoiminnan kehittämiseen kasvun mahdollistamiseksi.

Qt-käyttäjien ekosysteemi on kasvanut voimakkaasti. Toukokuussa 2014 julkistettua versiota 5.3 on ladattu yli miljoona kertaa. Myös käyttäjiltä saatu palaute tuotteesta on ollut erittäin positiivista.

Katsauskauden aikana yhtiö on jatkanut aiemmin julkistamiensa suunnitelmien toteuttamista Qt-tuotekehityksessä. Katsauskaudella on julkistettu uusi Qt 5.4 -versio, jossa myös toimitettiin avoimen lähdekoodin lisenssimuutos. Lisenssimuutoksella yhtiö pyrkii edistämään lisenssimyyntiä kaupallisille toimijoille. Myynnin kehittämiseen on muutenkin kiinnitetty erityistä huomiota ja parhaillaan on menossa useita tähän tähtääviä hankkeita.